Hallitus 2024

Puheenjohtaja Tuire Vähä-Touru

Olen yhdistyksen kanssa lähes samanikäinen heppatyttö, joka on yrittänyt hevosharrastuksen jo monesti lopettaa onnistumatta siinä kuitenkaan vielä kertaakaan. Hevosten parissa on pyöritty 80-luvun lopulta saakka, alkuaikoina satunnaisesti ratsastuskouluissa, joista maaseudulle muutettuamme siirryin läheisille ravitalleille ja lopulta isohevosten ja esteratsastuksen pariin puskailun ohessa. Suomenhevoset, lämminveriset ja kaikkea siltä väliltä toimivat ratsuina toistakymmentä vuotta, kunnes muistaakseni ensimmäinen issikkaleiri koitti Alfur-tallilla Pälkäneellä vuonna 2009 ja se oli siinä. Herkkänä eläinihmisenä issikoiden luonto ja persoonat, sekä kompakti koko vei mennessään ja taisi siitä vuoden sisään tulla ostettua ensimmäinen oma 6-vuotias kirjava islanninruuna Galsi.

Snögguriin liittyminen tapahtui oman issikan tullessa maisemiin,mutta elämän haasteiden viedessä, hevosteluun tuli 4 vuoden mittainen tauko ja luopuminen omasta hevosesta. Vuonna 2016 löysin sattumalta taas tieni nykyisen issikkani Eemelin vuokraajaporukkaan Lempäälään.Samassa porukassa vaikutti myös nyt hallitukseenkin nyt liittynyt Kaparin Elina. Tämä hevonen vei  niin pahasti mukanaan, että seuraavana vuonna ensin osaomistajuus ja sitten tämä persoonallinen ruuna siirtyi kokonaan nimiini. Eemeli on opettanut elämän tärkeät asiat ja olen luvannut hänestä huolehtia loppuun asti. Eemelin ollessa nyt 25-vuotias, mutta teräksinen 5-käyntipappa, olemme viime aikoina keskittyneet enemmän elämän viisauksiin ja kehotietoisuuteen yhdessä ja erikseen sekä hevosten terapeuttisiin vaikutuksiin ihmisen kanssa. Olemme siirtyneet suorittamisesta vapaampaan touhuiluun ja pääosin maastoilusta nauttimiseen. Vauhtia toki riittää edelleen tällä papparaisella ja passi kulkee.

Tärkeintä itselleni on tuoda nämä meidän herkkien ja viljakkaiden ystäviemme hyvät ja positiiviset vaikutukset ihmisten saataville, herkkyyden vaaliminen ja karvaisten turpaterapeuttiemme kanssa ihmiskunnan hyvinvoinnin lisääminen. Aito yhteys hevosen kanssa voi muuttaa ajatusmaailmaa ja meillä on paljon opittavaa näiltä meidän viisailta opettajiltamme.

Varapuheenjohtaja Miia Kinnari

Pitkän linjan islanninhevosharrastaja ja Snöggurilainen.

Sihteeri Miia Reijomaa

Miia on harrastanut hevosia jo lähes 40 vuotta. Issikoihin Miia tutustui 2000-luvun alussa Tuulensillan tallilla. Harrastus jatkui kuitenkin isohevosten parissa aina vuoteen 2012 saakka, jolloin oli toinen Islannin vaellus takana. Siitä reissusta jäikin sitten kipinä päästä paremmin selvyyteen askellajiratsastuksesta.

Loppuvuodesta 2012 Miia tutustui vuokraissikka Tru’n ja omistajaansa Anuun, joiden kanssa Miia opetteli aivan uuden tavan harrastaa. Kesällä 2016 Miia huomasi yllättäen olevansa issikkatamma Ulpa’n kimppaomistaja. Ulpa menehtyi äkillisesti syksyllä 2020 ja Miia löysi nopeasti itselleen uuden ystävän, ruuna Heimirin.

Uusia tuttavuuksia ja ennen kaikkea ystäviä islanninhevosten ympärillä on tullut lukuisia lisää vuosien varrella Se on yksi parhaimmista asioista mitä on tullut oman hevosen mukana. Miia on nyt kolmatta kautta mukana Snöggurin toiminnassa ja hän toivoo, että erityisesti tämä juhlavuosi saattaisi entistä enemmän ihmisiä yhteen islanninhevosten ympärillä. 

Rahastonhoitaja Anu Hietikko

Sulo johdatti Anun issikoiden maailmaan vuonna 2015. "Mä ostin Sulon vanhempieni perintörahoilla kostoksi kun eivät ostaneet mulle hevosta kun olin lapsi." -nauraa Anu. 

Sulo oli ongelmahevonen ja Anu kokematon hevosen omistaja, joten alussa ongelmia riitti. Sulo arvosti lähinnä ruokaa ja kokeneita ratsastajia, kun taas Anu opetteli ratsastuksen alkeita ja oli kova jännittämään. Onneksi Anulla on yhtä kova pää kuin Sulolla eikä hän luovuttanut. Niinhän se on että ne vaikeimmat opettavat eniten. 

Anun tavoitteet ovat pitkälti "henkisiä"  eli Sulon tunnetilan huomiointi ja sen kääntäminen positiiviseksi energiaksi. Toki tölttiä hiotaan, sillä kun zen on tarpeeksi vahva lähdetään sitä kokeilemaan kisaolosuhteissa.

Snöggur on ensimmäinen issikkakerho jossa Anu on mukana.

Jäsensihteeri Petti Falck

Vuosien hevostelutauon jälkeen ensikosketus issikoihin tapahtui Tiurantallilla syksyllä 2013. Reilu vuosi myöhemmin Petti ihastui vahingossa ratsitunnilla erityisherkkyydessään haastavaan issikkaan… ja sai sen pari päivää myöhemmin joululahjaksi mieheltään. 

Petti ei ole kilpailuhenkinen, mutta on muutaman kerran houkuteltu mukavuusalueensa ulkopuolelle. Figures Tests (ent. Tölt in Harmony) –luokka ja SIHYn E-ohjelma ovat kiinnostavia kisavaihtoehtoja. Maastakäsittely ja `hevosen puhuminen´ ovat lähellä sydäntä. Samoin islantilaisten villapaitojen kutominen.

Snöggur on ensimmäinen issikkakerho, johon Petti innostui aikoinaan liittymään. 

Jäsen Elina Kapari

Metsä on  - hengitän
Hevonen kannattelee
Me olemme  - yhdessä yhtä
Kaikki - tässä ja nyt

Minä entinen ponityttö, aikuisiällä vannoutunut suokki-harrastelija, sain ensikosketuksen islanninhevosiin monivärisen, alati kasvavan lauman rantautuessa Pitkäniemen sairaalan tiluksille muistaakseni vuonna 2009. Työni kautta alkanut tuttavuus näihin pieniin suuriin hevospersooniin kuin huomaamatta vei mukanaan. Issikat yllättivät monimuotoisuudellaan ja haastoivat askellajeillaan.

Sitkeästi olen edelleen hevoseton, mutta en huoleton rakkaiden vuokrahevosteni hyvinvoinnin äärellä. On ilo jakaa asioita ja ystävyys nelijalkaisten lisäksi kaksijalkaisten omistajien kanssa, kuin myös talliporukoissa.

Rakkaaseen terapiapappaani Edaliin tutustuin herran tullessa Suomeen Pitkäniemen laumaan ”kaupanpäällisenä”. Yhteinen taipaleemme on kulkenut monen polun kautta Lempäälän Säijään, jossa papan kanssa nautimme yhdessä maastossa samoilusta kaikin maustein nautittuna. Säijästä toisesta osoitteesta löytyy toinen ystäväni eli pieni musta pippuritamma Svertta, jonka kanssa puolin ja toisin opimme / haastamme toisiamme. Olen huomannut tämän 50 ja risat puskatädinkin vielä innostuvan ja oppivan uuttakin.

Omat kolme poikaani ovat jo lentäneet pesästä ja aikaa löytyy nyt lähteä mukaan Snöggurin yhdistystoimintaan. Lasten ja nuorten hyvinvointi on sydämeni asia. Työssäni olen ajottain saanut hyödyntää hevosavusteisuutta. Toivon tulevaisuudessakin jollain tapaa mahdollisuutta jakaa mielenhyvinvointia tukevaa hevoshoitokokemusta, jolla itseänikin viikottain terapoin.

Jäsen Mari Liukonsuo

Olen Mari Liukonsuo, keski-ikäistyvä ja -pullistuva tätiratsastaja Pirkkalasta. Nuorempana olen harrastanut isohevosilla sekä koulua että esteitä ja kilpaillutkin jonkun verran. Köyhänä opiskelijana ratsastamiseen ei ollut varaa ja perhe-elämän ja raskaan luokan- ja äidinkielen opettajan työn lomaan ei oikein omaa harrastusta mahtunut.

Tyttäreni sitten aloitettua ratsastamisen issikoilla Tuulensillan tallilla juuri ennen koronaa johti parin mutkan kautta siihen, että muiden ostaessa koronakoiria minä ostin koronahevosen: Glampi frà Haelin. Tammikuussa -23 vehreämmille laitumille jännevamman seurauksena lähetetty Glampi oli Islannissa syntynyt hiirakonkirjava ruuna, jonka kanssa ehdin kokea monet maastot ja tutustua tölttiin. Tarkoitus oli rauhassa etsiä uutta hevosta, mutta kun kokeilin Kirkkonummella Kira Gluschkoffiin ihanaa Alfadis frà Stengullagårdia, se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Ihana Allini asustaa nyt Hämeenkyrön Mahnalassa Seppälän tilalla. Maastoilemme paljon, mutta välillä hiomme tölttiä kentällä ja talvisin myös jäällä ovaaliradalla. Kesäisin meidän molempien lempipuuhaa on uiminen ja vedessä leikkiminen.

Varajäsen Anniina Trygg

Ensimmäinen kosketus islanninhevosiin tuli 2013 Drive-in tunnilla Tiuran tallilla Ylöjärven Kurussa. Lapsuudessa/nuoruudessa harrastanut useita vuosia muuten ratsastusta ja tallilla käyntiä.

Oma hevonen oli unelma, jota ei uskaltanut edes unelmoida. Pimeässä taskulampun valossa hän löysi mustan islanninhevosorin, joka katsoi ison tukan alta lempeällä katseella ja paluuta ei ollut. Anniinalla ja Bjalfilla (nykyään ruuna) on kokemusta monenlaisista harrastamisesta, hänen kanssa oppinut nauttimaan maastoilusta ja tykkäävät haastaa itseään pikku kisoissa askellajiratsastuksessa, kuin estekisoissa.

Snögguri on Anniinan eka islanninhevosseura, johon tutustui suklaiden kautta. Mukaan hallitustyöhön Anniina lähti, koska tykkää ihmisistä islanninhevosten ympärillä!

Varajäsen Silja Frigård

Olen 36-vuotias islanninhevosharrastaja, ja olen viettänyt suurimman osan elämästäni hevosten parissa. Vaikka viime vuodet ovatkin kuluneet sivussa aktiivisemmasta toiminnasta kiireisen arjen vuoksi, hevoset ovat olleet koko ajan henkireikäni.

Olen aina löytänyt aikaa muodossa tai toisessa hevosteluun vaikka aktiivinen osallistuminen onkin ollut vähäisempää. Nyt kuitenkin kaipaan takaisin yhdistystoimintaan ja haluan jakaa osaamistani ja intoani muiden jäsenten kanssa.

Tulevaisuudessa odotan innolla yhdistyksen järjestämiä mukavia hevoslähtöisiä tapahtumia. Toivon saavani viettää enemmän aikaa issikoiden ympärillä, oppia uutta ja jakaa kokemuksia muiden hevosharrastajien kanssa. Uskon vahvasti, että yhdistys tarjoaa loistavan mahdollisuuden tavata samanhenkisiä ihmisiä ja nauttia yhteisestä harrastuksestamme.

Olen todella iloinen liittyessäni jälleen mukaan aktiiviseen toimintaan ja odotan innolla kaikkia niitä hienoja hetkiä, joita tulemme yhdessä islanninhevosten parissa viettämään. Nähdään pian tapahtumissamme!

Varajäsen  Heidi Vettenranta

Heidi on ikuinen ponityttö, joka lapsuutensa ja  nuoruutensa vietti isohevosten parissa.
Aikuisiällä löytyivät issikat, oman tyttären ratsastusharrastuksen kautta.  Siinä kohtaa kun IKUINEN PONITYTTÖ löytää ponin ja heidän elämänsä kohtaavat, niin eipä siihen elämään muuta enään oikein tahdo mahtuakakaan kuin heppastelu.
Työt ”vähän” haittaa harrastelua, mutta nekin pyritään järjestelemään niin, että tallielämään jää aikaa vähintäänkin riittävästi..

Heidi on fiilistekijä. Rennot metsäilyt, maastossa liikkuminen ja vain hengailu on se THE juttu. Vastapainoksi on kuitenkin kiva väliin valmentautua ja touhuta ihan tosissaankin, kuitenkin hymyssä suin, pilkettä silmäkulmassa.
Onni on ihmiset näiden ihanien islantilaisten ympärillä ja se yhdessä touhuaminen.

Varajäsen Leena Huhta

Olen kohta 50 vuotias issikkaponi äiti Ylöjärveltä. Aiemmin harrastanut isohevospuolella esteitä aina 120cm tasolle saakka. Issikoihin tutustuin tyttäreni myötä 9 vuotta sitten ja oma issikka hankittiin noin 8 vuotta sitten. Nyt perheessä on 2 issikkaa; tyttäreni kisaheppa Teitur, jolla hän kisaa kansallisella tasolla sekä tulevaisuuden toivo Eicca 3.5vuotta, joka on kopio meidän Teukasta. Aiemmin perheessä oli myös Dugur, SM palkinto vuodelta 2013 (astustusmaksu) joka syntyi tilausvarsana 2014. Dugur muutti "tätihepaksi" Lohjalle viime vuoden kesäkuussa, kun taas Eicca muutti meille SM 2021 jälkeen. Issikoiden kanssa puuhataan paljon päivittäin, sillä omat issikat asuvat itsehoitopaikalla talli Ihanelmassa tällä hetkellä. Poniäitys on tällä hetkellä todella aktiivista ja kevät /kesät kuluvatkin paljon kisoja kierrellessä, mutta tämä on aivan ihana elämäntapa ja odotankin innolla tulevaa kevättä ja kisoja. Joten minut tapaa melko varmasti ainakin isommissa kisatapahtumissa ensi kesänä :-)